Sheba on tänään tasan 4 kk vanha, ja painoa neidillä oli 2.3kg, kun taas Sidi painoi vaivaiset 1.3kg kun päivällä punnittiin kissat.
Jouluna kissat saivat herkkuja; nimittäin silakkaa ja kermaa. Söipä Sheba anoppini luona jopa tuoreen hiirenkin, jonka Sheban emokisu oli pienokaiselle pyydystänyt. Pennut saivat toisenkin hiiren syötäväksi, mutta eihän sitä kumpikaan syönyt. Sheba juoksi hiiri suussa ympäri kämppää ja murisi minkä kerkesi. Sittemmin saimme Shebalta hiiren, jotta Sidikin saisi sitä tutkia, mutta eipä Sidikään sitä syömään alkanut; leikki vain. Kissat saivat lahjaksi pörröiset hiiret, joista toinen, tai ehkäpä molemmat hukkuivat jo lomaillessa. Ehkäpä tuolta laukun pohjalta edes yksi hiiruli löytyy huomenna kun lomakassit tyhjennetään loppuun.
Otin Faunattaresta kissoille näytepussin Pura kissanhiekkaa 1kg:n, eli hyvin vähän. Hiekkaa kokeiltiin joulun aikaan ja Sidi kyllä tykkäsi hiekasta, leikkimielessä sekä hiekan oikeassa tarkoituksessa. Itse en kuitenkaan hiekasta tykännyt, koska kissoilla meni koko hiekka melkein leikkimiseen, ja koska hiekka oli erittäin hienojakoista, oli sitä ympäri eteisen lattiaa ja jalkapohjissa. Joten ei kiitos enää intialaisia kissanhiekkoja tähän talouteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti